Tuo uusi ulottuvuus elämääsi ja haasta itsesi djembemusiikin taiteellisella ulottuvuudella. Käpylän musiikkiopiston Kamulinjan opetuksessa oleellista on Sinun kokemuksesi, Sinun kasvusi soittajana. Sosiaalinen ja taiteellinen potentiaali, jonka länsiafrikkalaisista rytmeistä löydät, on valtava.
Rytmimateriaalin keskiössä ovat rytmiperheet. Niiden kautta koet ja ymmärrät maagista afrikkalaista rytmiä ja sen mikropolyrytmiikkaa. Lähestymme rytmiä sekä herkästi musiikillisia kasvukohtia kuunnellen että tiedolliseen ymmärrykseen ja omakohtaiseen soveltamiskykyyn tähdäten.
Opettaja Aakusti Oksanen on lyömäsoitintaiteilija ja pidetty rytmikouluttaja, jonka yhteistyökumppaneina Kamulinjan lisäksi ovat mm. Hämeen kesäyliopisto (Paukepiiri ohjaajakoulutus), Sibelius Akatemia, Pop & Jazz Konservatorio, Metropolia, Jyväskylän JAMK ja Nurmijärven opisto.
Aakusti on soittanut ja opiskellut monien kansainvälisten länsiafrikkalaisten mestarirumpaleiden kanssa vuodesta 1996. Opetuksessa ja koulutuksessa häntä inspiroi djembemusiikin käyttötapojen uudet ulottuvuudet. Fokuksessa ovat afrikkalaisen perinteisen mielenmaiseman mielenkiintoisimpien peruselementtien kuten soittamisen ilon, vuorovaikutuksen, johtamisen ja kavereiden kannustuksen soveltaminen.
Lisätietoja ryhmistä tästä.
Tervetuloa uuteen rikkaaseen maailmaan!
Kamutunneista sanottua:
“Tuntuu, että tiistaisin menee aina bileisiin!”
“Selitykset on erittäin kullanarvoisia. Saunatontulla on paljon tietoa ja ennenkaikkea näkemystä tästä musiikista… kaiken kaikkiaan tämä on kivaa touhua!”
“On ilo soittaa yhdessä ja fiilistellä, mitä pitempään me rummuttelemme sitä ihmeellisemmiksi rytmit kiertyvät. Olen ollut tyytyväinen kaikkeen mitä opetat, ilmapiiri on positiivinen ja leppoisa.”
“Hauskan ja toimivan (opetuksen) pohjana on hyvä pedagogi, joka on läsnä ja aistii tason ja saa kaikki pysymään mukana.”
Djembe alkeet (aikuisille ja nuorille) ti klo 17-18
Djemben soiton perusteissa soitetaan ensimmäisiä perinteisiä rytmejä ja tehdään perusharjoituksia. Tutustutaan soittimiin ja opitaan kuuntelemaan bassolinjaa sekä pitämään oma komppi. Perustekniikka- ja koordinaatioharjoitukset sekä afrikkalainen polyrytmiikka antavat avaimet uuteen mielenkiintoiseen maailmaan. Tule mukaan rytmin mukaansa tempaavan maailmaan! Hinta 430€/vuosi.
Djembe keskitaso (aikuisille ja nuorille) ti klo 19.15-20.30
Tarjolla uusia vaikeampia komppirytmejä, erityisiä bassorumpumelodioita, lauluja ja paljon afrikkalaista musiikkia syventävää asiaa. Harjoittelemme improvisaatiota ja perinteisiä sooloja sekä välikkeitä, aloituksia ja lopetuksia eri näkökulmista. Treenaamme soittamista eri nopeuksilla sekä laulamista ja soittamista samanaikaisesti. Nyt mennään tiukassa etukenossa kohti parempaa maailmaa! 430€/vuosi.
Djembe edistyneet (aikuisille ja nuorille) ti klo 18-19
Pro -ryhmä on tarkoitettu pidempään soittaneille ja tukevan musiikkikokemuksen omaaville opiskelijoille. Täällä syvennetään ja kehitetään edelleen polyrytmistä osaamista. Ohjelmassa mm. rytmin hallinta kaikissa tempoissa, itseilmaisu sooloissa ja soolovariaatioissa sekä rytmiperheiden omien sufflejen hallinta ja hyväksikäyttö. Afrikkalainen groove antaa loputtomasti iloa ja aina uutta tutkittavaa! 430€/vuosi.